Vapaaehtoistoiminta

Keski-Pohjanmaalla vapaaehtoistoiminta on vireää ja kaikille halukkaille löytyy varmasti mieluisia tehtäviä. Vapaaehtoistoiminta voi olla ystävänä olemista, kuuntelemista, urheiluporukan tai käsityökerhon vetämistä, yhdessä keskustelua, luonnon siistimistä tai auttamista ohjelman asentamisessa puhelimeen. Tai vaikka mitä muuta!  

Vapaaehtoisuus on toimimista tärkeäksi koetun asian puolesta ja paremman lisäämistä pala kerrallaan. Vapaaehtoistyön tulosten lisäksi sen antama sosiaalinen pääoma ja hyvä mieli antavat myös tekijöille paljon. Vapaaehtoisena voit vaikuttaa mukana yhteisössä ja yhteiskunnassa. Osallistuminen vapaaehtoistoimintaan antaa sosiaalisia kontakteja, mielekästä tekemistä ja mahdollisuuden oppia uutta. 

 

Osaan vapaaehtoistoiminnasta järjestetään koulutuksia, mutta on mahdollista osallistua omalla elämänkokemuksella tai oppimisen innolla. Vapaaehtoistoiminta voi olla säännöllisesti tai auttamassa voi käydä vaikka vain yhden kerran. 

Vapaaehtoistoiminnassa voi laittaa itsensä uusiin tilanteisiin ja tutustumaan uusiin ihmisiin – mutta on myös tehtäviä niille, jotka osallistuvat mieluiten kotona, yksin tai tuttua asiaa tehden. Vapaaehtoisuuteen riittää tavallinen ihminen – tehtävistä riippuen voi hyödyntää omaa erikoisosaamistaan tai olla vaikka vain läsnä.  

Keski-Pohjanmaan yhdistysten tarjoamia vapaaehtoistehtäviä ja koulutuksia vapaaehtoisille. 

Tutustu vapaaehtoistoimintaan ja vapaaehtoisten koulutuksiin alla olevalla valikossa. Valikon oikeassa reunassa olevaa sivupalkkia liikuttamalla näet kaikki ilmoitukset.