Saran harjoittelu

Harjoittelijana Kosti ry:ssä

Opiskelen Centria ammattikorkeakoulussa toista vuotta sosionomiopintoja ja innostuin hakemaan harjoittelupaikkaa Silta yhteisöklubilta alkusyksystä. Kiinnostukseni heräsi kuullessani hyviä kokemuksia aiemmin kyseisessä paikassa harjoittelussa olleelta luokkatoveriltani. Harjoittelujakson teema oli ammatillisten työmenetelmien harjoittelu ja pääsinkin työskentelemään monipuolisesti eri asiakasryhmien parissa. Ensivaikutelma henkilökunnasta oli hyvin positiivinen ja tunsin oloni tervetulleeksi.

Aiempaa tietoa tai kokemusta minulla ei juurikaan ollut järjestötoiminnasta ja sen vuoksi harjoittelujakso olikin hieno mahdollisuus päästä näkemään minkälaisia kolmannen sektorin tuottamat palvelut ovat. Ennen harjoittelua kävin tutustumassa Kostin ry:n internetsivuihin, jotka olivat mielestäni selkeät ja tietoa oli riittävästi.

Olin mukana myös Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa toimivan OLKA-pisteen toiminnassa, jossa sain tietoa monipuolisesti erilaisista sosiaali- ja terveysalan yhdistyksistä. Minulla on nyt laajempi tietämys kolmannen sektorin toiminnasta ja sen ansiosta osaan tulevaisuudessa ohjata asiakkaita näiden palveluiden piiriin. Sain lisäksi mahdollisuuden luoda kontakteja, jotka voivat auttaa tulevaisuuden työnhaussa.

Vapaaehtoistyöhön olen päässyt tutustumaan OLKA-pisteen lisäksi Järjestöklinikan toiminnan ansiosta, jossa toteutimme esimerkiksi erilaisia työpajapäiviä opiskelijoille.

Tästä on hyvä jatkaa opinnoissa eteenpäin, uutta oppineena ja taas yhtä kokemusta rikkaampana!

Sara Rantala

Scroll to Top
Vieritä ylös