Vapaaehtoistyön järjestöjen mielipide: Vapaaehtoistyö antaa oman paikan

Perjantaina 3.12. vietetään kansainvälistä vapaaehtoisten päivää. Keski-Pohjanmaallakin tehdään vapaaehtoistyönä paljon sellaista, jota muuten ei tehtäisi, ja kaiken sen työn arvoa on vaikea laskea. Vapaaehtoistoiminta voi olla ystävänä olemista, kuuntelemista, urheiluporukan tai käsityökerhon vetämistä, yhdessä keskustelua, luonnon siistimistä, piuhojen laittoa tapahtumissa tai auttamista ohjelman asentamisessa puhelimeen. Tai vaikka mitä muuta!

Vapaaehtoisuus on toimimista tärkeäksi koetun asian puolesta ja paremman lisäämistä pala kerrallaan. Vapaaehtoistyön tulosten lisäksi sen antama sosiaalinen pääoma ja hyvä mieli antavat myös tekijöille paljon. Vapaaehtoisena voi vaikuttaa mukana yhteisössä ja yhteiskunnassa. Osallistuminen ja kuuluminen porukkaan auttavat löytämään sen oman paikan ja opettavat uutta. Osaan vapaaehtoistoiminnasta järjestetään koulutuksia, mutta on mahdollista osallistua omalla elämänkokemuksella tai oppimisen innolla – tehtävät ovat moninaiset. Työtä voi olla säännöllisesti tai auttamassa voi käydä vaikka vain yhden kerran. Vapaaehtoistyössä voi laittaa itsensä uusiin tilanteisiin ja tutustumaan uusiin ihmisiin – mutta on myös tehtäviä niille, jotka osallistuvat mieluiten kotona, yksin tai tuttua asiaa tehden.

Vapaaehtoisuuteen riittää tavallinen ihminen – tehtävistä riippuen voi hyödyntää omaa erikoisosaamistaan tai olla vaikka vain läsnä. Yhteiskunta muuttuu koko ajan ympärillämme, mutta ihminen on edelleen ihminen, ja tarvitsee toisia ihmisiä. Vapaaehtoistyö on hyvä keino kohtaamiseen – kiitämme nykyisiä vapaaehtoisia ja kutsumme jokaista osallistumaan!

”Sillä mitä minä teen ja olen, on jotain merkitystä jollekin toiselle.”

Keski-Pohjanmaan Verkkarit – vertaistuki- ja vapaaehtoistoiminnan kehittämisen yhteistyöryhmän puolesta

Kati Hyvönen
Keski-Pohjanmaan muistiluotsi, Suomenselän Muisti ry
Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry
Kokkolanseudun näkövammaiset
Kokkolanseudun Omaishoitajat ry
Kokkolan suomalainen seurakunta
Kosti ry
OLKA-toiminta Keski-Pohjanmaa
Pohjanmaan syöpäyhdistys
Rikosuhripäivystys Kokkolan seudun palvelupiste
Suomen Punainen Risti, Länsi-Suomen piiri


Scroll to Top
Vieritä ylös