Toukokuun uutiskirje on ilmestynyt!
Uutiskirjeen pääset lukemaan tästä.
Uutiskirjeen pääset lukemaan tästä.
Uutiskirjeen pääset lukemaan täältä.
Uusimmassa blogissa Sara kertoo opintoihinsa liittyvästä työharjoittelusta Silta yhteisöklubilla.Blogin voit lukea tästä linkistä.
Keski-Pohjanmaalla yhdistysten ja järjestöjen tiedotusta varten luotiin 2015 eViljo -palvelu, joka kokosi yhteen vapaaehtostoimijoita ja tapahtumia koko maakunnan alueelta. Koska eViljon tekninen toteutus ja tekniikka on ajan kuluessa vanhentunut, eikä sen toimintaa enää kehitetä, Kosti ry on lähtenyt alueellisena toimijana mukaan lähellä.fi-verkostoon edistämään ja kehittämään valtakunnallista verkostomallia. Uuden verkkopalvelun tavoitteena on innostaa ihmisiä osallistumaan järjestö- …
1.11. lähtien Silta yhteisöklubi löytyy Pikiruukista, vastapäätä Karppilampea ja Pikiruukin päiväkodin naapurissa. Käytössämme on kolmen toimiston lisäksi 80 m2 sali, joka on jaettavissa kahteen osaan. Tilassa on myös keittiö, kaksi wc:tä joista toinen inva-wc, sekä suihku. Uusi Silta on esteetön ja sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa. Tiloissa voidaan järjestää monipuolisia suurempiakin yhdistysten tapahtumia, kokouksista jäsenten virkistystoimintaan – …
KOSTI ry, Nevasaari Sirpa, 30.8.2022 Kosti ry yhtyy Maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukunnan lausuntoon demokratiapolitiikan tilasta, suunnasta ja seurannasta. Maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukunta on valtakunnallinen toimija, joka edistää maakuntien järjestöjen keskinäistä yhteistyötä sekä maakuntien ja valtakunnallisen vuoropuhelua. Toiminnan tavoitteena on tukea maakunnissa toimivien järjestöjen toimintaedellytyksiä sekä vahvistaa niiden äänen kuulumista valtakunnallisessa vaikuttamistoiminnassa. Neuvottelukunnassa olevat verkostojärjestöt edustavat laajasti maakuntien …
Valtioneuvoston periaatepäätös suomalaisesta demokratiapolitiikasta 2020- luvulla Lue lisää »
Uutiskirjeen voit lukea täältä
Blogissa kerrotaan OLKA vapaaehtoisten toiminnasta ja missä tehtävissä vapaaehtoinen voi toimia. Blogin voit lukea täältä Vapaaehtoisena OLKAssa
Nyt voit tutustua kyläluuta toimintaan ja halutessasi voit myös osallistua tapahtumaan. Lue tästä kyläluudasta
Avaamme ovet 1.8.2022 klo 9.00. Hyvää kesää ja tervetuloa taas elokuusta alkaen käymään. Vi öppnar 1.8.2022 klo 9.00. Trevlig sommar och välkommen på besök igen fr.o.m. augusti.